Aistikokemuksia matkoilla

Teimme juuri pitkän useamman viikon automatkan Euroopan halki. Joka-aamuinen kysymys oli, millaista säätä oli päivälle luvassa. Sää määritteli vaatetuksen ja vaikutti jonkin verran päivän ohjelmaan ja joskus jopa reittiin. Säällä on merkitystä myös siihen, miltä matkanteko tuntuu. 

Matkakirjallisuus on täynnä aistihavaintoja, outoja hajuja ja ihastuttavia tuoksuja, vieraita ja uusia herkullisia makuja, ihanaa lämpöä, tukalaa kuumuutta ja luissa tuntuvaa kylmyyttä. Matkoilla katsomisen merkitys korostuu. Menemme katsomaan paikkoja ja nähtävyyksiä. Näkemäämme jaamme sosiaalisen median kanavissa. Oletko edes käynyt jossain, jos et ole jakanut siitä kuvaa? Edes whatsappin kautta läheisillesi.

Matkakirjailijat ovat pukeneet näkemäänsä ja kokemaansa sanoiksi. Näin runollisesti kirjoitti englantilainen Laurie Lee tunnetussa kirjassaan Niin minä lähdin maailmalle keskikesän aamuna, joka kertoo nuorukaisen matkasta kävellen läpi Espanjan 1930-luvulla: 

Kaupungin ahtaitten hirvitysten jälkeen paluu tähän avoimeen maisemaan oli kuin kulaus puhdasta vettä, tämä alastoman tasangon kahiseva hiljaisuus, paljaan polttavan valon huokuva autius. [Laurie Lee 1982 (1969),101-102]

Muutamaan riviin kirjailija saa puettua sen miltä tuntuu jatkaa matkaa kaupungissa koettujen ikävien tapahtumien jälkeen maaseudun rauhallisille teille. Lainauksessa aistihavainnot sekoittuvat, ja lukija saa helposti tunteesta ja aistikokemuksesta kiinni. 

 

Simpukoita Herraduran rantaravintolassa 2024. Kuva kirjoittajan.

Ruoka ja syömiskokemukset ovat matkojen keskeistä osaa, ja parhaimmillaan ruokakokemukset luovat suoraa yhteyttä paikalliseen kulttuuriin. Meille jo tutut valkosipuli ja oliiviöljy eivät maistuneet lainkaan hyviltä 1900-luvun alkupuoliskon suomalaisille Espanjan matkaajille. Kaikissa ruuissa käytetty oliiviöljy ja jopa sen haju aiheuttivat joissain pahoinvointia ja toiveen, että edes jossain tarjottaisiin voita. 

Valkosipuli oli kammottavinta, mitä Tyyni Tuulio oli maistanut 1920-luvun lopulla tekemällään matkalla. Jos sitä erehtyi saamaan suuhunsa, "oli pilalla monta päivää". Andalusialaisista oppaista oli parasta pysyä kaukana, ettei joutunut heidän hengityksensä "ampulinjaan". Jo Don Quijote varoitti aseenkantajaansa syömästä valkosipulia, etteivät ihmiset huomaisi tämän moukkamaisuutta.

Toisaalta juuri valkosipuliletit ja roikkuvat paprikaniput kuuluivat espanjalaiseen ravintolaan ja kotiin olennaisena osana. Ajat muuttuvat, ja nyt Espanjaan tehdään oliiviöljymaisteluretkiä ja valkosipuli on mitä tavanomaisin raaka-aine suomalaisessa keittiössä. 

Valkosipulia myynnissa ranskalaisilla markkinoilla. 11/2025. Kuva kirjoittajan.